*

aaltoterho

Pop-kuvaston evoluutio

  • Aladdin Sane, David Bowie 1973.
    Aladdin Sane, David Bowie 1973.
  • Oo mun kaa, Jonna Tervomaa & Mika Ronkainen 2017. Kuvan alkuperäinen versio.
    Oo mun kaa, Jonna Tervomaa & Mika Ronkainen 2017. Kuvan alkuperäinen versio.
  • Oo mun kaa, Jonna Tervomaa & Mika Ronkainen 2017. Kuvan käsitelty versio.
    Oo mun kaa, Jonna Tervomaa & Mika Ronkainen 2017. Kuvan käsitelty versio.

Kenellä on oikeus taiteeseen? Kun on kyse taiteen kuluttamisesta, on helppo vastata oikeuden olevan kuluttajalla. Kuluttajalla on oikeus nauttia taiteesta. Usein tämä tapahtuu jonkin suuruista korvausta vastaan. Kun on kyse taiteen luomisesta, kysymys kuluttajan oikeuksista monimutkaistuu. 

Kuluneella viikolla HS uutisoi Jonna Tervomaan uuden musiikkivideon kohtaamasta sensuurista. Äläkän musiikkivideon sisällöstä oli nostanut valokuvaaja Brian Duffyn perikunta. Tervomaan Oo mun kaa yhdistyi ohjaaja Mika Ronkaisen käsissä David Bowien ikoniseen salamaan, joka sijoitettiin lapsinäyttelijän kasvoihin. Salama esiintyi Bowien Aladdin Sane -levyn kannessa. Kannen kuvan oli ottanut Duffy.

Populaarikulttuurissa lainaaminen ei ole mitenkään tavatonta. Uudet tulkinnat syntyvät vanhojen päälle. Siksi metakka onkin merkillinen. Toki perikunnilla on oikeus valvoa taiteen oikeuksia. Tekijänoikeudet suojaavat teoksia väärinkäytön varalta. Mutta mikä on väärinkäyttöä? Onko hyvän maun vastaista nostaa hattua esikuvilleen? Vai onko hyvän maun vastaista tehdä se ilmaiseksi? Tekijänoikeudellisen problematiikan alta paljastuu ilmiö, joka voimistuessaan voi muuttaa koko populaarikulttuurin diskurssin.

Yksi merkittävä mittari taiteen arvioinnissa on teoksen eheys. Elokuva, kirja tai kappale voi olla kuinka erikoinen hyvänsä, niin kauan kuin katsojan on mahdollista ymmärtää sen sisäistä logiikkaa. Esimerkiksi Game of Thronesissa Valkeita kulkijoita ei voi tappaa tavallisella miekalla, vaan erityisellä, lohikäärmelasista tehdyllä miekalla. Peppi Pitkätossussa Peppi voi nostaa hevosen ilmaan, vaikkeivät muut lapset (eivätkä aikuisetkaan) siihen kykene. Katsojat hyväksyvät pelisäännöt, sillä ne auttavat katsojaa pysymään kärryillä. Pelisääntöjen nimi on draamasopimus.

Teos menettää uskottavuutensa, jos draamasopimusta rikotaan odottamatta: jos valkeita kulkijoita voisi lyödä nyrkillä kuoliaaksi, tai jos Peppi ilman syytä ei jaksaisikaan nostaa hevosta, herättäisi se katsojassa kysymyksen: miksi? Jos teos ei vastaa katsojan kysymykseen, on kyseessä yleensä tekijän huolimattomuus. Voi olla myös syytä epäillä ulkopuolista tahoa. Lainausperiaatteen kirjoittamaton sääntö on ollut, että on kaikkien etu lainata kaikilta. Lainaaminen on ilmaista. Näitä sääntöjä perikunnat haluavat muuttaa. Heidän mukaansa lainoilla on hinnat.

Ronkaisen musiikkivideossa draamasopimus rikotaan sen solmimisen kynnyksellä. Tyttö maalaa kasvoihinsa ääriviivan. Hetken kuluttua, kuvan valmistuttua, ääriviivat ovat pikselimössöä. Valmista kuvaa ei näy. Draaman eheyteen on tullut rike. Rikettä ei selitetä. Teos jää rikkinäiseksi. Tällä tapaa taidekenttä juuri uhkaa muuttua. Lainaamisen muuttaminen maksulliseksi on teko teosten välistä kommunikaatiota vastaan. Taiteilija ei voi luoda teosta umpiosta käsin. Taide suhteutuu aina muuhun maailmaan.

On tärkeää voida käydä keskustelua, missä määrin perikunnat ovat oikeutettuja rajoittamaan teosten käyttöä. Teatterin puolella Mika Waltarin teokset ovat ohjauskiellossa kaikilta muilta paitsi Waltarin tyttärenpojalta, Joel Elstelältä. Syynä ovat perikunnan intressit. Seurauksena on yksipuoliset esitykset. Perikuntien tiukka sääntely voi aiheuttaa myös taloudellisia ongelmia niille itselleen. Designin puolella, kun alkuperäisteoksen hinta on korkea, vapautuu markkinarako halvalle kopiolle. Brändin muuntelu tiputtaa alkuperäisbrändin arvoa.

Ronkaisen musiikkivideolla lapsen sumennetut kasvot ovat täynnä ironiaa: musiikkivideo haluaisi muistaa edesmennyttä sankaria, mutta sankarin perikunta estää yleisöä muistamasta kuka oli tuo sankari. Tämänkaltainen taiteen omiminen on lopulta pois kuluttajan oikeudesta monipuoliseen, eheään ja elävään taidekokemukseen. Se eristää taiteen haltijat norsunluutorneihin ja vääristää taidekentän monimuotoisuutta. Perikunnilla tulisi olla oikeus korvaukseen, mutta velvollisuus olla tarttumatta oikeuksiinsa kynsin ja hampain.

 

linkki hesarin juttuun: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005338817.html

linkki Tervomaan & Ronkaisen musiikkivideoon: https://

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset